Hei dum duubi du dam!

Lapsikuoro Välke valmistautui jo lokakuussa joulun aikaan

Harjoitus alkaa reippaalla Hei dum duubi du dam. Äänet aukeavat ja harjoitus jatkuu jouluisella  kappaleella ”Tallissa nukkuu pieni aasi.” Kymmenen tyttöä kokoontuu viikottaiseen lapsikuoro Välkkeen harjoitukseen, tällä kertaa kirkossa, vaikka tavallisesti harjoitus on seurakuntatalossa. Alttaritaulun Jeesus tuntuu levittävän siunaavaa valoa harjoittelevan kuoron ylle. Joku vanhemmista jää kirkkoon kuuntelemaan harjoittelua.

-Muistakaa konsonantit ja sanat selvästi, kuoroa harjoittava kanttori Tiina Paloniemi kehottaa.

Kuorolaisista osa on aloittanut vasta tänä syksynä, osa on ollut mukana jo vuosia. Nyt on aika valmistautua  jouluun. Välke esittää nyt harjoiteltavia lauluja Kauneimmissa joululauluissa joulukuun alkupuoliskolla.

”Laulan täällä, koska täällä on niin rento olo, kuorossa tänä syksynä aloittanut Clara kertoo. Maija laulaa kuorossa, koska hänestä on kiva esiintyä. Aino puolestaan on aloittanut kuorossa, koska sieltä saa paljon uusia ystäviä. Hilla ja Emma ovat aloittaneet laulamisen jo vauvamuskarissa. Hilla kertoo sävelen olevan laulussa tärkeintä. Loviisakin on aloittanut laulamisen jo vauvamuskarissa. Kuoroon hän tuli, koska siellä on koulussa tutuksi tulleita kavereita.

Tildalla on kuorossa tuttuja kavereita ja hänkin pitää esiintymisestä. Siitä kertoo myös se, että hän on esiintynyt yksin jo koulun tilaisuuksissa. Musiikki-innostus syntyi Eskarissa. Aidalle hauskinta kuorossa on se, ettei siellä tarvitse kilpailla.

Kesken harjoituksen tytöt kirmaavat pitkin kirkon pitkää käytävää, koska on päästävä liikkeelle.

Tiina Paloniemi nauttii musiikin opettamisesta ja kantaa päävastuuta seurakunnan lapsille suunnatusta musiikin opetuksesta.

 ”Musiikki auttaa lapsen tasapainoiseen kasvuun ja antaa lapsille paljon itseluottamusta, jota tarvitaan kaikissa elämän vaiheissa”, Tiina Paloniemi sanoo.

Teksti ja kuva/kuvat: Helena Holmroos
Artikkeli on tehty loppuvuodesta 2017 osana
teologisten opintojen työharjoittelua.

Hilla ja Tilda laulun lumoissa.
Hilla ja Tilda laulun lumoissa.