Seurakuntamme nimikkolähetit ja -kohteet


THAIMAASSA
Katariina Kiilunen ja Tero Massa (Suomen Lähetysseura), 
vuodesta 2013 alkaen.  

Tero ja Katariina ovat molemmat pappeja. 
Tero on kirkollisen työn koordinaattori Mekongin alueella 
(Thaimaa, Kambodzha, Laos, Vietnam).
Katariina työskentelee opettajana Thaimaan evankelisluterilaisen kirkon seminaarissa. 
He päivittävät kuulumisiaan blogissaan osoitteessa http://kuvajossaelan.blogspot.fi/



SENEGALISSA
Leena ja Lasse Lampinen (Suomen Lähetysseura), 
vuoden 2017 alusta

Leena toimii Senegalin työalueen tiedottajana ja kirkon musiikkityön kehittämistehtävissä. Ammatiltaan hän on kirkkomuusikko.
Lassen tehtävänä on toimia aluepäällikkönä ja vastata mm. alueide kumppanuusyhteistyöstä, työn kokonaissuunnittelusta, seurannasta ja raportoinnista sekä talous-, toiminta- ja henkilöstösuunnittelusta. Ammatiltaan Lasse on restonomi. Leenan ja Lassen perheeseen kuuluu 5-vuotias tytär.

 

VIROSSA
Kirsti Malmi (Suomen evankelisluterilainen Kansanlähetys), 
vuoden 2017 alusta

Kirsti tekee kiertävän matkalaulajan töitä: hän kiertää laulamassa hoitokodeissa asuville vanhuksille ja vammaisille eri puolilla Viroa ja tekee muutenkin kehitysvammatyötä mm. heidän rippikoululeireillään. Ammatiltaan Kirsti on diakoni.


Nimikkolähetit kertovat meille kuulumisiaan elämästään ja työstään nimikko- tai ystäväkirjeillään säännöllisesti. Halutessasi voit tilata kirjeen, se tulee kotiisi lähetysrengaskirjeen yhteydessä. Nimikkolähetteihin voi pitää yhteyttä sähköpostilla, skypen välityksellä, tekstiviesteillä ja kirjepostilla. Lähettien yhteystiedot saa seurakunnan lähetyspappi Tiia Kasesmaalta.  

 

Sipoon suomalaisen seurakunnan nimikkokohde:

Etiopiassa Mersan alueen naisten toimeentulomahdollisuuksien kehittämishanke 
(Suomen Lähetysseura)

Sipoon suomalaisen seurakunnan nuorilla on oma kummikohde:

Botswanassa Francistownin koululaiset