
Sara, Kerttu, Milja ja Ruusu Monopolin kimpussa.
Nuorten Kellariin ei ole kynnystä
Kaverit, avoimuus, ruoka ja pelit ovat seurakunnan nuorten Kellariin kokoontuneiden nuorten mukaan tärkeimmät syyt tulla viikko toisensa jälkeen seurakunnan nuorten iltaan.
Kaveripiiri on tullut tutuksi jo koulusta tai viimeistään rippikoulusta, joka on monelle jatkunut isosena olona oman rippikoulun jälkeen. 14-19 vuotiaat nuoret kokoontuvat torstaisin Nikkilän seurakuntatalon nuorten Kellarissa ja tiistaisin Söderkullan seurakuntakeskuksessa.
Avoimuus tarkoittaa nuorten mielestä sitä, että voi puhua omista asioistaan vapaasti, sekä hyvistä että huonoista ilman, että kukaan ihmettelisi. Ruoka tarkoittaa seurakunnan tarjoamaa kahvia, teetä, mehua ja voileipätarjoilua, joka tulee tarpeeseen, sillä koulusta suoraan tulevat ovat jo nälkäisiä.
Pelejä pelataan joko lautapeleinä, korteilla tai biljardina. Myös soittimet ovat illoissa haluttua tavaraa. Torstaina kitaraa soittelivat Markus Manninen, 17, ja Jesse Lehvilä, 20. Markus ja Jesse ovat illoissa jo ”senioreja”, vaikka virallista ikärajaa ei oikeastaan ole.
”No sen verran, että nämä illat on tarkoitettu oikeastaan jo ala-asteen ohittaneille, sillä ala-asteikäisille on oma kerhonsa, nuorisotyönohjaaja Sanna Rauhala kertoo. ”Sansku” ja nuorisotyönohjaaja Pirkko Komulainen ovat mukana illassa keskustelemassa ja ideoimassa yhdessä nuorten kanssa erilaisia teemoja iltoihin.
”Viime viikolla meillä oli teemana energian säästäminen ja tanssimme energiatanssia. Muita aiheita tälle syksylle ovat muun muassa vartalonmuokkaus, Kellarin yö ja nuorten messu”, Komulainen kertoo.
Entä tuleeko seurakunnan nuorten kellariin muita kuin niin sanottuja ”seurakuntanuoria”?
”Joskus tulee koulusta kavereita, jotka eivät ehkä ajattele asioista samalla tavalla, mutta tulevat, koska täällä on kavereita, nuoret kertovat.
Teksti ja kuva/kuvat: Helena Holmroos
Artikkeli on tehty syksyllä 2017 osana
teologisten opintojen työharjoittelua.