Armollinen syksy

Syksy. Koulun ja opiskelun alkaminen. Työhön ja normaaliin arkeen palaaminen. Harrastusten ja uusien kiinnostusten löytäminen. Syksy tuo meidät loman ja velvollisuuksista vapaiden viikkojen jälkeen taas keskelle arjen ihmettelyä. Uuden aloittaminen ja arkeen palaaminen innostaa ja herättää odotusta syksyä kohtaan. 

Monelle syksy näyttää myös toisenlaiset kasvot. Ei ole paikkaa, mihin palata. Ovet eivät avautuneet opiskelulle tai odotukset työpaikasta eivät täyttyneet. Kesä ei ollutkaan levon ja hengähdyksen aikaa. Syksy näyttäytyy ahdistavalta ja odotukset uudesta kuihtuvat kasaan.

Osaanko ottaa vastaan saapuvat päivät, syksyn iloiset haasteet kuin myös kipeät pettymykset? Osaanko olla armollinen itselleni, kun haasteet kasvavat tai kun niitä ei ole? Osaanko nähdä itseni arvokkaana ja hyväksyttynä huolimatta siitä, millaisena syksy minulle avautuu tai mitä tulen kohtaamaan. Huolimatta siitä, mitä olen saanut tai saavuttanut tai mitä ilman olen jäänyt.

Kirkossa kutsumme tätä armoksi. Armo on ehdotonta hyväksyntää ja rakkautta, jota emme ansaitse tekemisillämme tai tekemättä jättämisillä. Armo kertoo siitä, että meidät hyväksytään sellaisina kuin olemme. Ihmisen ääretön arvo perustuukin siihen, että Jumala on, ja että Hän rakastaa – näyttäytyi elämämme ja syksymme millaisena tahansa. Sinä riität ja sinä kelpaat – sellaisena kuin olet! Tätä armon ihmettä elämme todeksi omassa siistissä tai rikkinäisessä arjessamme, niin lähipiirissämme kuin seurakunnassa, niin iloissamme kuin pettymyksissä.

Sinä riität – tänäkin syksynä!

Juha Ilonen
kirkkoherra, lääninrovasti   

SÖDERKULLAN 
KIRKOLLA TAPAHTUU 
SU 15.9. KLO 13-17! 

PERHEMESSU klo 13
PERHETAPAHTUMASSA muskari, pomppulinna, kasvomaalausta, Taika-Petteri (Juniorilta tuttu) polaroid-kuvauspiste, kahvila! 


Sibbo svenska församlingin kanssa yhteistyössä  järjestetyssä KÄVELE NAISELLE AMMATTI -tapahtumassa voit valita köpöttelyreitin tai pidemmän reitin, tule mukaan tukemaan Naisten pankkia liikkumalla! www.naistenpankki.fi

Söderkullan kirkko:

•Perhekerho to 15.8.-19.12. klo 9-11.30
•Nuorten avoimet ovet ti 13.8.-17.12. klo 15-20
•Junnujen avoimet ovet ti 13.8.-17.12. klo 12.30-16
•Tiistaikahvit ti 20.8.-17.12. klo 10-12
•Lapsikuoro Välke to 22.8.-28.11. klo 15
•Tarinateatteri aloittaa su 25.8. klo 12-16
•Aamiainen kirkolla ke 28.8.-18.12. klo 10-12
•Näppärät Näpit ma 2.9.-9.12. klo 11-14
•Raamattupiiri ke 4.9.-11.12. klo 18-19
•Iltaehtoollinen ke 4.9.-18.12. klo 19-20
•Laulava Kuppila to 12.9.-5.12. klo 11.30-13.30
•Naisten piiri to 19.9.-12.12. klo 18.30-20.30

Kirkonkylä:

•Nuorten Ilta to klo 15-20, Kirkonkylä, Nuorten Kellari
•Perhekerho ti 13.8.-17.12. klo 9-11.30, srk-talo
•Lapsikuoro Välke to 22.8.-28.11. klo 16.15
•Naisten keskustelu- ja raamattuillat ma 2.9.-9.12. klo 18.30, Pappila
•KiVa-kerho ti 3.9.-3.12. klo 17.30, srk-talo, Nuorten Kellari
•Junnujen avoimet ovet to 5.9.-19.12. klo 12.30-16 srk-talo, Nuorten kellari
•Miesten raamattupiiri to 5.9.-12.12. lue lisää
•Miete-ryhmä ma 9.9.-2.12. klo 13-14.30, srk-talo
•Tehdään Yhdessä ti 10.9.-26.11. klo 13-15, srk-talo
•Pappilan Sana ja Sävel ti 10.9.-10.12. klo 18-20, Pappila. Kausi alkaa
•Ilta Sanan Äärellä ti 17.9.-19.11. klo 18-19.30, Pappila (ent. kansanlähetyksen seurat)
•Olohuone ke 18.9.-4.12. klo 10-11.30, srk-talo
•Lounas ke 18.9.-4.12. klo 11.30-12.30, srk-talo
•Kirkkokuoro ke 18.9.-18.12. klo 18 srk-talo

•Pallolla merkittyihin tapahtumiin ja tilaisuuksiin ilmoittautuminen etukäteen

 

ELOKUUN LOPPUA..
29.8. klo 19.30 Kynttiläkirkko, Vanha kirkko. Lapsille Pop-up pyhäkoulu!  s. 9
31.8. klo 18 Narva-ilta, Söderkullan kirkko. Musiikkia, rukousta ja yhdessäoloa narvalaisten 
ystävyysseurakuntavieraiden kanssa. Musiikissa Seppo Järvinen ja Hannu Wist.
 
 
SYYSKUU
1.9. klo 10 Syyskauden avausmessu, Sipoon kirkko s. 6 
2.9. klo 11-14 Näppärät Näpit aloittaa syyskauden, Söderkullan kirkko s. 20 
2.9. klo 18.30 Naisten keskustelu- raamattu- ja rukousillat aloittaa syyskauden, Pappila s. 15
3.9. klo 17.30 KiVa-kerho aloittaa syyskauden, Kirkonkylä, Kellari s. 13
•3.9. Alfa-kurssi alkaa Söderkullan kirkko s. 16
4.9. klo 18 Söderkullan raamattupiiri aloittaa syyskauden, Söderkullan kirkko s. 15 
4.9. klo 19 Iltaehtoollinen aloittaa syyskauden, Söderkullan kirkko s. 6 
•6.9. Perheiden retki ”kissojen yö” -tapahtumaan Korkeasaareen
9.9. klo 13-14.30 Miete-ryhmä syyskausi alkaa, Kirkonkylä, srk-talo s. 20 
9.9. klo 18-19.30 Pappilan Parisuhdeillat Pappila s. 12 
10.9. klo 13-14.30 Päiväpiiri Kirkonkylä, srk-talo s. 21
10.9. klo 13-15 Tehdään Yhdessä -ryhmä syyskauden aloitus, Kirkonkylä, srk-talo s. 20 
10.9. klo 18-20 Pappilan Sanan ja Sävelen syyskauden aloitus ja konsertti, Sipoon kirkko s. 15 
12.9. klo 11.30 Laulava Kuppila syyskauden aloitus, Söderkullan kirkko s. 21 
12.9. klo 15 Paippisten lähetyspiirin syyskausi alkaa, Lea Karvinen, Paippistentie 1060 s. 20 
15.9. klo 13-17 Perhetapahtuma Söderkullan kirkolla!  s. 10 
•16.9. klo 18.30 Kristittynä arjessa – Luukas 10 -kurssi alkaa, Pappila s. 16 
17.9. klo 18 Ilta Sanan äärellä, aloittaa syyskauden, Pappila (ent. Kansanlähetyksen seurat) s.. 20
17.9. klo 18.30 Kirjapiiri aloittaa syyskauden, Kirkonkylä, srk-talo s. 17
18.9. klo 10 Olohuone, Kirkonkylä, srk-talo s. 17
18.9. klo 11.30 Yhteinen lounas, Kirkonkylä, srk-talo s. 17
18.9. klo 18 Kirkkokuoro aloittaa syyskauden, Kirkonkylä, srk-talo s. 9 
19.9. klo 18.30 Naistenpiiri syyskauden aloitus, Söderkullan kirkko s. 15 (huom. merkitty väärin esitteen kalenteriin!)
•20.-21.9. klo 17 Bibliodraamakurssi, ohjaa Eeva Riutamaa, Kirkonkylän srk-talo s. 16
24.9. klo 18.30 Rauhanyhdistyksen seurat, Söderkullan kirkko. Kahvitus nyyttäriperiaatteella. 
27.9. klo 18.30 Siioninvirsiseurat, Eija Fuller-Juusti ja Harri Juusti, Hirvitie 7, Sipoo s. 15 
29.9. Seurakunnilla oma katos Sipoon markkinoilla!
 
LOKAKUU
•4.-6.10. Levossa -retriitti Nilsaksessa, s. 15
6.10. klo 10 Vanhustenpäivän messu, Sipoon kirkko s. 21
6.10. klo 17 Valon messu, Söderkullan kirkko. Lapsille oma pyhishetki! s. 6 
8.10. klo 13-14.30 Päiväpiirin Syyslaulajaiset, Kirkonkylä, srk-talo s. 21
11.10. klo 16-19 Tyttöjen oikeuksien päivän tapahtuma, Kirkonkylä, srk-talo
•11.10-12.10. Armo-seminaari, Söderkullan kirkko s. 17
13.10. klo 10 Lähetyspyhän messu, Sipoon kirkko
22.10. 5 Mooseksen kirjaa -Raamattuluentosarja jatkuu, Kirkonkylä, srk-talo s. 17
•25.-27.10. Perheleiri Nuottakoto, Kerava s. 12
27.10. klo 16 Vauvakirkko, Söderkullan kirkko s. 11
 
MARRASKUU
1.11. klo 9.30-10.30 ”Hiljentyminen ennen pyhäinpäivää” Kirkonkylän hautausmaa s. 11
•2.-3.11. Kouluikäisten leiri ”viestinviejät” Nilsaksessa 7v.-9v. s. 10
2.11. klo 13 ja 14 Pyhäinpäivän konsertit, Valon kappeli. Porvoonseudun musiikkiopiston opiskelijat s. 9
2.11. klo 16 Pyhäinpäivän messu ja poisnukkuneiden muistaminen, Valon kappeli s. 6
3.11. klo 10 Karjalainen messu, Sipoon kirkko. Karjalainen juhla messun jälkeen, Kirkonkylä, srk-talo s. 6
10.11. klo 11.30 Isänpäivän brunssi, jonka jälkeen perhemessu klo 13, Söderkullan kirkko s. 6
10.11. klo 13 Esikoiset ry:n seurat, Kirkonkylä, srk-talo
•22.-23.11. Kouluikäisten leiri ”Jalanjäljissä” Nilsaksessa 10v.-14v. s. 10
24.11. klo 13 Konsertti, Roland Liiv, Söderkullan kirkko s. 9
28.11. klo 18 Tarinateatteriesitys, Söderkullan kirkko
 
JOULUKUUTA HIEMAN...
1.12. klo 10 Adventtimessu, Sipoon kirkko, jonka jälkeen srk-talolla adventtijuhla.
1.12. Sipoon soinnun joulukonsertit, Sipoon kirkko klo 16 ja Söderkullan kirkko 18.30.
3.12. klo 19 Musiikkiopiston oppilasilta, Söderkullan kirkko
3.12. klo 16-19 Joulumyyjäiset ja adventtiaskartelut, Kirkonkylä, srk-talo
4.12. klo 16-19 Adventtiaskartelua, Söderkullan kirkko
...lisää joulunajan tapahtumia jouluesitteessä!
 

Jumalanpalveluksia ja messuja

Messu Sipoon kirkossa sunnuntaisin klo 10 

  • Kynttiläkirkko to 29.8. klo 19.30, Vanha kirkko. Lapsille oma teemallinen pyhäkoulu.
  • Syyskauden avajaismessu su 1.9. klo 10, Sipoon kirkko. Työntekijöiden ja vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen, kirkkoherra Juha Ilonen. Narvan ystävyysseurakunnasta vierailijoita, messussa saarnaa kirkkoherra Urmas Karileet. Kirkkokahvit ja ohjelmaa seurakuntatalolla.
  • Iltaehtoollinen viikoittain alkaen 4.9. klo 19, Söderkullan kirkko 
  • Kaikille avoin hartaus pe 13.9., 18.10., 15.11., 20.12. klo 10.15, Palvelutalo Elsie (Jussaksentie 18) 
  • Söderkullan messu su 20.10., 17.11., 8.12. klo 13, Söderkullan kirkko, kirkkokahvit messun jälkeen.
  • Valon messu su 6.10., su 3.11. klo 17, Söderkullan kirkko. Lapsille oma pyhishetki! (huom. syyskuun Valon messua ei ole, ennakkotiedoista poiketen)
  • Perhemessu ja perhetapahtuma 15.9. klo 13, Söderkullan kirkko. Lue lisää lasten ja perheiden sivulta!
  • Lähetyspyhän messu su 13.10. klo 10, Sipoon kirkko 
  • Vanhustenviikon avajaismessu su 6.10. klo 10, Sipoon kirkko. Lounas ja ”Muistojen murut” -näyttelyn avajaiset, srk-talo.
  • Vauvakirkko su 27.10. klo 16, Söderkullan kirkko 
  • Pyhäinpäivän messu ja poisnukkuneiden muistaminen la 2.11. klo 16, Valon kappeli. Kahvihetki seurakuntatalolla messun jälkeen.
  • Karjalainen messu su 3.11. klo 10, Sipoon kirkko
  • Isänpäivän brunssi su 10.11. klo 11.30, perhemessu klo 13, Söderkullan kirkko