Ajankohtaista seurakunnasta

Nuorisotyönohjaajan virka avoinna

3.10.2019 15.37

NUORISOTYÖNOHJAAJAN VIRKA

 

Sipoon suomalainen seurakunta

 

Työtehtävät ovat pääasiassa rippikoulussa ja sen jälkeisessä nuorisotyössä, mutta tehtävään kuuluu myös muuta nuorisotyötä. Musiikki- ja some-osaaminen katsotaan eduksi. Tarkka tehtävienjako sovitaan nuorisotiimin kesken, johon kuuluu yhteensä kolme nuorisotyönohjaajaa ja nuorisotyön pappi. Periaatteena on, että yhdessä saadaan enemmän aikaan kuin jokainen yksin.

 

Arvostamme avarakatseisuutta, yhteistyötaitoja, innostusta nuorten kanssa tehtävään työhön, kokemusta seurakuntatyöstä ja rohkeutta kohdata uusia haasteita kasvavassa kunnassa. Nuorisotyönohjaajan virkaan valittavalta edellytetään Kirkon säädöskokoelman nro 124, 2. §:n mukainen tutkinto. 

Tehtävään valittu voi aloittaa aikaisintaan 1.11. tai sopimuksen mukaan. Palkkaus on vaativuusryhmän 502 mukainen (vähimmäispalkka 2392,38€/kk). Tehtävään valitun tulee esittää rikoslain 6§:n 2 mom. mukainen rikosrekisteriote ja hyväksyttävä lääkärintodistus ennen tehtävän aloittamista.

 

Hakemus ja CV lähetetään 25.10.2019 klo 12.00 mennessä sähköpostilla osoitteeseen sipoon.suomalainen.seurakunta@evl.fi. Lisätietoja antaa väliesimies Eea Korhonen (ajalla 14.-18.10. puh. 050566 3684. eea.korhonen@evl.fi). Haastattelut järjestetään 28.10. klo 15-20, varalla 29.10. klo 9-11.30.

 

« Uutislistaukseen